NIKEn ex-CMO Greg Hoffman oli yksi yhtiön brändin rakentamisen pääarkkitehtejä yli 27 vuotta kestäneellä urallaan yhtiössä. NIKE on tunnettu räväkästä lähestymistavasta markkinointiin ja sen rohkeilla mainoskampanjoilla on jo legendaarinen maine, joissa se on hyödyntänyt sponsoroimiaan huippu-urheilun supertähtiä.
NIKEn ex-CMO Greg Hoffmanin erikoishaastattelu
NIKEn ex-CMO Greg Hoffman toimi yli 27 vuotta NIKEllä ja oli yksi yhtiön brändin rakentamisen pääarkkitehtejä. NIKE on tullut vuosien varrella kuuluisaksi räväkästä ja rohkeasta lähestymistavasta markkinointiin. Sen rohkeilla mainoskampanjoilla on jo legendaarinen maine.
Yhtiö on sponsoroinut ja hyödyntänyt markkinoinnissaan näkyvästi huippu-urheilun supertähtiä mm. Michael Jordanista, Serena Willamsiin, Kobe Bryantiin sekä Cristiano Ronaldoon. Parin vuoden takaisessa kampanjassaan NIKE käytti mainoskasvona NFL-pelaaja Colin Kaepernickiä, joka aloitti tavan polvistua ennen ottelua soitettavan Yhdysvaltain kansallislaulun aikana protestoidakseen USA:n rotupolitiikkaa.
Greg Hoffmanilla on ollut merkittävä rooli NIKE-brändin nostamisessa maailman arvokkaimpien ja vahvimpien brändin joukkoon. Hoffman on palkittu useasti ansiokkaasta brändin rakennustyöstään. Fast Company listasi hänet v.2015 top 12 -joukkoon listallaan maailman luovimmista henkilöistä bisneksessä. Hoffman toimii nyt perustamassaan The Moderna Arenassa ja konsultoi mm. Fortune 500 -yhtiöitä. Hänen keynote-teemoihinsa kuuluvat niin markkinointi- ja brändi-innovaatiot, luovuus, brändin rakentaminen, vastuullisuus & sosiaaliset vaikutukset kuin tarinankerronta.
Katso Greg Hoffmanin haastatteluvideo. Hän avaa haastattelussaan mm. NIKEn menestyksekkään markkinoinnin ja brändin rakentamisen saloja sekä tarinankerronnan ja vahvan vastuullisuusstrategian merkitystä. Tutustu tarkemmin Greg Hoffmaniin.
Lisätietoja ja puhujatiedustelut: kimmo.niku@eventrim.fi, 040-7339829.
Leave A Comment