Tapahtumatrimmaaja-blogi tarkastelee ja luotaa tapahtumatoiminnan ja -markkinoinnin ajankohtaisia ilmiöitä ja kehitystä. Trimmattavana on niin bisnes-seminaarien kuin yritys-, urheilu- ja kulttuuritapahtumien kehitystrendejä ja haasteita. Tämän blogin teemana on yhdeksän hyvää puhujatärppiä tuleviin tapahtumiinne. Polttopisteessä on otos vaikuttavimpia ja suosituimpia keynote-puhujia päivän polttavista aiheista.

Yhdeksän hyvää puhujatärppiä tuleviin tapahtumiinne

Erinomaisessa puhujassa yhdistyvät parhaimmillaan karismaattisuus, loistava esiintymistaito, tarinankerronta sekä rautainen sisältö. Tälläisiä puhujia on nautinto kuunnella. He voivat tuottaa  elämyksiä ja inspiraatioita esityksillään ja joiden muistijälki sekä vaikutukset voivat kestää pitkään.

Tässä blogissa esittelen 9 kysyttyä ja vaikuttavaa kansainvälistä keynote-nimeä, joita sinun kannattaa harkita puhujiksi tuleviin tapahtumiinne.

1. Costas Markides on yksi valloittavimmista puhujista, joita olen kuullut lähes 28 vuotta kestäneen urani aikana satojen seminaaritapahtumien parissa. London Business Schoolin professori Markidesia pidetään yhtenä maailman kärkiasiantuntijana strategiasta ja innovaatiosta. Hän on sijoittunut useasti top 50 -joukkoon arvostetulla maailman johtavien liikkeenjohdon ajattelijoiden Thinkers50-listalla. Hänen innokasta ja energistä esiintymistään on ilo seurata. Ei ihme, että London Business Schoolin MBA-opiskelijat nimesivät ja äänestivät hiljattain Markidesin suosikkiprofessorikseen. Ja ei ihme, että Markides on yksi London Speaker Bureaun kysytyimpiä keynote-puhujia strategisista innovaatioista ja disruptiosta.
2. Azran Osman-Rani on yhtä lailla hyvin suosittu nimi disruptiosta ja innovaatioista. Ja hän on yksi kysytyimmistä keynote-puhujistamme Aasiassa ja joka vierailee melko usein myös Euroopassa. Osman-Rani ansaitsi kannuksensa AirAsia X:n toimitusjohtajana (2007-2015) ja innovaattorina, joka sai tämän halpalentoyhtiön sananmukaisesti lentoon. AirAsia X on valittu useana vuonna peräjälkeen maanosan parhaimmaksi halpalentoyhtiöksi ja se on voittanut myös monena vuonna Skytraxin arvostetun ”World’s Leading Low-Cost Airline” -kategorian. Tätä nykyä Aasian merkittävä innovaattori Osman-Rani toimii mm. hallitusammattilaisena, neuvonantajana ja perustamansa terveydenhuoltoalan yrityksen Naluri Hidupin toimitusjohtajana.

3. Caspar Berry on mainio valinta puhujaksi, kun haet erilaista näkökulmaa riskienhallintaan. Berry on entinen huipputason pokeriammattilainen, joka toimii nykyisin mm. asiantuntijana monissa Iso-Britannian suosituissa pokerishowssa kuten maan parhaaksi äänestetyssä Poker Night Live -ohjelmassa. Hän on toiminut myös monissa elokuvissa pokerieksperttinä kuten mm. Casino Royale Bond-filmissä. Berry saa yleensä loistavaa palautetta esityksistään. Hän tuo ja avartaa uusia näkökulmia niin riskienhallintaan, riskinottoon kuin päätöksentekoon ja päätöksenteon psykologiaan opeistaan pokeripöydissä. Oheinen kansainvälisen suuryrityksen johtajan antama palaute Berrystä kertoo paljon.”The best talk from an outside speaker I have ever seen.”
4. Dr. Jessica Barker on johtava kansainvälinen asiantuntija kyberturvallisuuteen liittyvissä inhimillisissä kysymyksissä. Barker nimettiin vuonna 2017 yhdeksi vaikutusvaltaisimmaksi naisekspertiksi kyberturvallisuudessa Iso-Britanniassa ja hän voitti samana vuonna myös arvostetun TechWomen50 Award -palkinnon. Barker puhuu jatkuvasti niin teknologia-ammattilaisille kuin bisnespäättäjille alan arvovaltaisissa forumeissa ja konferensseissa ympäri maailmaa. Häntä on kiitelty sekä käytännönläheisestä ja ymmärrettävästä tavastaan käsitellä kyberturvallisuutta että inspiroivista ja energisistä esityksistään. Barker toimii myös johdon valmentajana ja vetää muun muassa London Speaker Bureaun ajankohtaista Cyber Security for Senior Executives -workshopia.

5. Teknologiapioneeri Inma Martinez on yksi suosituimpia keynote-puhujiamme tekoälystä ja digitalisaatiosta. Myös innovaatiot ovat lähellä hänen sydäntään. Martinezillä on pitkä kokemus mobiiliteknologiasta ja data-analytiikkasektorilta ja hänet on rankattu mm. globaalin mediayhtiön Red Herringin arvostetulle top 40 women in technology -listalle. Hänen kysytyimmät keynote-puheenvuorot käsittelevät mm. digitaalista transformaatiota sekä organisaatioiden muutoshaasteita ja innovaatioita niiden siirtyessä uuteen tulevaisuuteen tekoälyn hyödyntämisessä. Martinez toimii niin ikään johdon valmentajana ja vetää London Speaker Bureaun päivän polttavaa ”Accelerate your company transformation in the new AI future.” -workshopia.
6. Tekoälyn saralla myös Ayesha Khanna on haluttu nimi tällä hetkellä. Khanna on Singaporessa toimivan ADDO AI -yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja. Hänen johtamaansa yritystä pidetään yhtenä alansa parhaana Aasiassa. Khanna on nimetty mm. yhdeksi merkittävimmäksi naisyrittäjäksi Singaporessa ja johtavaksi fintech-vaikuttajaksi Aasiassa. Hän on toiminut strategisena neuvonantajana lukuisille asiakkaille eri toimialoilta niin tekoäly- kuin fintech-hankkeissa. Khanna esiintyy jatkuvasti arvovaltaisilla kansainvälisillä areenoilla ja usein myös Euroopassa. Hänen miehensä Parag Khanna on niin ikään todella kova ja kuuma keynote-puhuja, kun on kyse maailmantaloudesta ja geopolitiikasta.

7. Jamil Qureshilla on aivan ainutlaatuinen kokemus maailman eliittiurheilijoiden valmentamisesta ja sparraamisesta huippusuorituksiin. Hänen cv:nsä on vertaansa vailla. Qureshi on tehnyt yhteistyötä golfpsykologina niin Euroopan Ryder Cupin joukkueen kuin lukuisten maailman huippugolfarien kanssa. Hän on auttanut henkisessä valmentamisessa myös monia valioliigajoukkueita, F1-ajajia, hävittäjälentäjiä sekä yritysjohtajia. Ja hän on yksi harvoista alansa ammattilaisista, joka on työskennellyt NASA:n astronauttien kanssa USA:ssa. Ei ihme, että Qureshin kalenteri on hyvin buukattu keynote-puheenvuoroista ympäri maailmaa.
8. Jos Qureshin meriitit ovat vakuuttavat, samaa voi sanoa futuristi Graeme Codringtonista. Graeme Codrington on yksi alansa johtavista neuvonantajista ja suosituimmista asiantuntijoista työn tulevaisuus -teemassa. Hän on puhunut jo yli 100 000 kuulijalle yli 20 maassa ympäri maailmaa. Yritysten ylin johto kääntyy hänen puoleensa vuodesta toiseen tarviessaan näkemyksiä ja sparrausapua siihen, miten varautua tulevaisuuteen epävakaassa ja digitalisoituvassa ympäristössä. Codrington on ainoa puhuja maailmassa, joka on valittu ja päässyt päässyt kahdessa maassa sekä Etelä-Afrikassa että UK:ssa ammattipuhujien Hall of Fame -”kunniagalleriaan”.

9. Sokerina pohjalla on Dr. Tommy Weir (kuvassa). Ylimmän johdon konsultti ja johtamisguru Tommy Weir on auttanut jo yli 3000 johtajaa 80 maassa saavuttamaan huipputuloksia. Hänestä on tullut luottoneuvonantaja lukuisille toimitusjohtajille, jotka hakevat sparrausta johtamiseensa ja nopean kasvun rakentamiseen. Weirin uusin uraauurtava projekti on hänen jo aiemmin Dubaihin perustamansa Emerging Markets Leadership Center -keskuksen ”The world’s first leadership Artificial Intelligence lab.” Tämän ainutlaatuisen hankkeen tavoitteena on hyödyntää koneoppimista ja auttaa johtoa kehittymään entistä paremmiksi johtajiksi. Hyvä johtaminen kun on valttia myös digiaikakaudella.

Nämä yhdeksän kovaa keynote-nimeä edustavat kaikki kansainvälistä kärkikaartia omilla aloillaan. Voit tutustua heihin tarkemmin London Speaker Bureaun sivustolla. Panostaminen korkeatasoisiin kansainvälisiin puhujiin kannattaa varmasti. Näin voit tuoda arvokkaita uusia näkökulmia ja kansainvälisiä tuulia tapahtumaasi. Suomen kaltaisilla pienillä markkinoilla kun puhuvat helposti samat tutut pääosin kotimaiset nimet tapahtumasta toiseen. Haluathan sinäkin erottua tapahtumillasi eduksesi kilpailijoistasi sekä tarjota uusia elämyksiä ja näkemyksiä kohderyhmillesi kansainväliseltä huipulta?

Etsitkö keynote-puhujaa tapahtumaasi?

Kaikki tässä blogissa mainitut keynote-nimet ovat mukana London Speaker Bureaun kattavassa globaalissa puhujaverkostossa.

Eventrim on virallinen kumppani ja toimii yhteistyössä London Speaker Bureaun kanssa. Eventrimin avulla löydät ja voit hankkia korkeatasoiset kansainväliset keynote-puhujat ja johdon valmentajat kaikentyyppisiin tapahtumiin ja yritysten valmennuksiin. Ota yhteyttä, niin autamme sinua löytämään tapahtumaasi, tarpeisiisi ja budjettiisi sopivan puhujan. E-mail: kimmo.niku@eventrim.fi, puh. 040-733 9829.