Tapahtumatrimmaaja-blogi tarkastelee ja luotaa tapahtumatoiminnan ja -markkinoinnin ajankohtaisia ilmiöitä ja kehitystä. Polttopisteessä ja trimmattavana on niin bisnes-seminaarien kuin yritys-, urheilu- ja kulttuuritapahtumien kehitystrendejä ja haasteita. Tämä blogi keskittyy tapahtumilla erottautumiseen sekä erottautumiseen liittyviin menestystekijöihin, vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin.

Erottaudu hyvä tapahtumamarkkinoija!

Kopioimalla totuttuja käytäntöjä päädyt usein vain keskinkertaisuuteen. Näin osuvasti totesi vuonna 2009 sittemmin jo edesmennyt ja maailman johtavaksi liikkeenjohdon ajattelijaksikin rankattu professori C.K. Prahalad. Hän antoi minulle myös toisen mainion ohjenuoran, joka sopii niin ikään hyvin tapahtumamarkkinoijille. ”Focus on next practices, not on best practices.

Svenska Teaternissa ei haluttu tyytyä keskikertaisuuteen, kun se toteutti maailmankuulun Mamma Mia -musikaalin yhteispohjoismaisena suurproduktiona v. 2014–15. Tutumpi tapa olisi ollut tarjota perinteisempää ohjelmistoa, jossa ydinkohderyhmänä olisi suomenruotsalaiset keski-ikäiset naispuoliset kulttuurin ystävät.

Svenskanissa oli rohkeutta ja kykyä erottautua massasta. Huikeat tulokset puhuvat puolestaan. Ruotsinkielinen Mamma Mia oli todellinen blockbuster teatterin ohjelmistossa. Vuosina 2014–15 musikaali veti yhteensä 138 000 katsojaa, joista 38% eli noin 50 000 oli suomenkielisiä, joka on moninkertainen määrä tavanomaiseen suomenkielisten osuuteen teatterin vuosittaisista kävijöistä. Oma lukunsa oli poikkeuksellinen ruotsalaisturistien virta kulttuurimatkalle Suomeen katsomaan Mamma Miaa. Harvempi teatteri pystyy samaan Suomessa.

Mamma Mia on hyvä malliesimerkki erottautumisesta tapahtumamarkkinoijille. Hyviä onnistuneita esimerkkejä löytyy toki monia muitakin. Tässä on niistä muutamia eri aloilta.

  1. Nordic Business Forumista on kehittynyt viime vuosina Pohjoismaiden ja Euroopan johtava vuosittainen liike-elämän konferenssi. Tapahtumaan on kokoontunut Helsingissä jopa yli 5500 vierasta parina viime vuonna. Konferenssin niin monien kansainvälisten keynote-puhujien kattaus on ollut ainutlaatuista Suomessa. Nordic Business Forumissa ovat esiintyneet mm. Arnold Schwarzenegger, Al Gore ja Sir Richard Branson. Vastaavanlaisia tapahtumia ei maailmalta löydy monia. Mieleeni tulee lähinnä New Yorkissa vuosittain jo vuodesta 2004 asti järjestetty World Business Forum ja josta Nordic Business Forumkin näyttää ottaneen oppia.
  2. HJK-Barcelona. Maailmankuulu jalkapallojoukkue FC Barcelona teki äärimmäisen harvinaisen visiitin Suomeen 9.8.2014 ja pelasi HJK:ta vastaan Olympiastadionilla. Barcelonan 6-0 -voittoon päättynyt harjoitusottelu houkutteli paikalle ennätykselliset 40 435 katsojaa. Lukema on nykyaikaisen Olympiastadionin ennätys jalkapallo-ottelussa, suomalaisen seurajalkapallon katsojaennätys sekä HJK:n oma katsojaennätys. Moni Suomessa ei edes ymmärrä miten uniikista tapauksesta Barcelonan vierailussa Suomeen oli oikein kyse. Barcelonan kaltaiselle tähtisikermälle on valtava kysyntä vastustajaksi harjoitusotteluihin juuri ennen Espanjan La Ligan alkua. HJK onnistui siinä, mistä lukuisa futisseura ympäri maailmaa vain haaveilee.
  3. KPMG:n Yritysjohdon taideilta. Asiantuntijayritys KPMG on toteuttanut vuodesta 2004 alkaen Yritysjohdon taideiltoja osana sponsorointiyhteistyötään Ateneumin taidemuseon kanssa. Nämä vuosittaiset jo perinteiset kutsuvierasillat kokoavat edelleen Suomen top 200 suurinta yritysten ylimmän johdon ja hallituspäättäjät puolisoineen ennakkoavajaisiin kokonaisvaltaisen taide- ja musiikkielämyksen ääreen Ateneumiin. KPMG on tarjonnut tälle vaikeasti tavoitettavalle avainkohderyhmälleen ainutlaatuisia tilaisuuksia kokea ja nähdä ensimmäisinä vieraina Ateneumin korkeatasoisia kotimaisia ja kansainvälisiä taidenäyttelyjä mm. Albert Edelfeltistä Helene Schjerfbeckiin sekä Pablo Picassosta Amedeo Modgilianiin. Tapahtuma ja konsepti on ollut menestys. Näissä taideilloissa on käynyt tähän mennessä jo yli 4000 kutsuvierasta.

Erottautuminen on yhä vaikeampaa koventuneessa kilpailussa ja lisääntyneessä tapahtumatarjonnassa. Oman kokemukseni mukaan erottautuminen vaatii onnistumista ainakin seuraavilla osa-alueilla:

  1. Rohkeus ja riskinotto. Uuden ja erilaisen rakentaminen edellyttää rohkeutta, valmiutta ottaa riskiä sekä usein myös totuttua isompaa panostamista tapahtumahankkeeseesi. Se auttaa, jos organisaatiossasi on rohkean kokeilemisen kulttuuri. Menetkö sieltä mistä aita on matalin vai oletko itse valmis nostamaan rimaa rohkeasti korkeammalle?
  2. Innovointikyky. Mikä on se uniikki tekijä, millä erottaudut kilpailijoistasi? Onko se joku ainutlaatuinen puhuja tai esiintyjä? Onko se tapahtumakonseptisi tai sellainen ohjelmasisältö, jota on hankala kopioida vai jotain muuta? Kyky innovoida uutta, erilaista ja ainutlaatuista, joka uppoaa tavoittelemiisi kohderyhmiisi, on kaiken a ja o.
  3. Johdon sitoutuminen ja tuki. Kun saat yrityksesi/organisaatiosi johdon tuen ja sitoutumisen taaksesi, se helpottaa kummasti monia mutkia matkan varrella. Ja jos tapahtumasi onnistuu tavoitellusti, sen jälkeen yhteistyö on entistä sujuvampaa. Ja jatkossa johto haastaa ja sparraa sinua nostamaan rimaa yhä korkeammalle.
  4. Fokusointi. Focus – Less is More on valttia. Moni isompi yritys menee helposti metsään, jos tapahtumien määrä kasvaa liikaa laadun kustannuksella. Erottautuminen on hankalaa, jos tapahtumavastaavien voimavarat kuluvat kovien monien sisäisten intressien tyydyttämiseen ja ison tapahtumavolyymin pyörittämiseen. Olisiko jo tällöin aika tehdä strategisia valintoja siitä, mihin keskitytään ja mihin ei? Ja fokusoida panostukset fiksusti yhä harvempiin tapahtumahankkeisiin. Niihin, jotka voivat erottautua massasta.
  5. Toteutus ja konseptointi. Tapahtumahankkeesi epäonnistuu, jos se jää liikaa ideoinnin asteelle. Hyvä konseptointi ja tapahtumasuunnitelma, sujuvat prosessit ja osaavat resurssit sekä projektinhallintakyky ovat peruspilareita ja jotka merkitsevät tehokkuutta toteutuksessa. Kun konseptoit tapahtumasi sujuviin toimintamalleihin ja sapluunoihin, pyörää ei tarvitse keksiä koko ajan uudestaan ja aikaa jää enemmän jatkuvaan innovointiin ja kehittämiseen.

Moni tapahtumamarkkinoija ei mielestäni mieti ja analysoi riittävästi erottautumista. Mikä on se ainutlaatuisuus, se uusi avaus tai se uniikki elämys/konsepti, jonka sinä voit tarjota tapahtumallasi kohderyhmillesi ja jolla differoidut kilpailijoistasi? Tässäpä sinulle pähkinää purtavaksi syksyn pimeinä iltoina.